AjankohtaistaHankkeet

Kauppatorin kehittämishankkeen organisoiman Torikeitaan avulla lisätään torin vetovoimaa ja pidennetään aukioloaikoja.

Korona-aikana monessa kaupungissa on kokeiltu yhteisterasseja, joilla luodaan keskustaan viihtyisä oleskelutila. Viime syksynä tehdyssä torikyselyssä vastauksissa toivottiin Kauppatorille lisää vireyttä ja viihtyisyyttä, monipuolisempia aukioloaikoja sekä viihtyisää terassialuetta ja lisää istumapaikkoja. Torikyselyn vastausten pohjalta hanke on suunnitellut kahvilapäätyyn Torikeitaan, johon tulee noin 60 asiakaspaikkaa lisää. Keitaaseen tulee viiniterassiyrittäjä Vinga, joka viime vuonna toimi vanhassa kaupungissa. Mukana kokeilussa ovat myös Pian kala sekä Bistro Onkipaikka, joilla aiemmin on ollut vain muutama asiakaspaikka myyntipisteidensä reunalla. Torikeitaassa tulee olemaan silloin tällöin elävää musiikkia ja muuta ohjelmaa. Torikeidas on tarkoitus avata juhannuksena ja se on auki joka päivä klo 22 asti. Keitaalla pääset nauttimaan torin tunnelmasta elokuun puoleen väliin tai loppuun saakka. Hankkeella keitaaseen investoidaan valoja, kasveja ja muita elävöittämistoimenpiteitä.

Pidemmät aukioloajat tukevat kaupunkilaisten ja matkailijoiden viihtyvyyttä kaupungissamme. Savonlinnan tori on ykkösvierailukohde ja sinne toivotaan palveluja myös illemmalla. Toivottavasti Torikeitaan avulla muutkin toritoimijat ja -myyjät pidentäisivät aukioloaikojaan.

Kehittämishankkeen tavoitteena on kartoittaa uusia yrittäjiä ja kävijöitä torille, kokeilla uusia toimintamalleja, elävöittää toria, tukea olemassa olevien yrittäjien menestymistä, lisätä vetovoimaa ja monipuolistaa tarjontaa. Torikeidas edistää näitä kaikkia tavoitteita.

Kauppatorin käyttöaste on laskenut huomattavasti eikä toria ole viime vuosina varattu täyteen edes vilkkaassa heinäkuussa. Kansallisen keskustankehittäjien selvityksen mukaan ruoka- ja juomayrittäjät tulevat lisääntymään toreilla. Tämä hankkeen kokeilu antaa tietoa ja kokemusta kaupungin tulevaisuuden investointeihin ja torin kehittämiseen. Torikeitaassa tutkitaan mm. myyntikontin toimivuutta, sähkön, veden ja viemäröinnin tarpeita tulevaisuutta varten.

 

Kauppatorin kehittämishankkeen rahoittajana toimii Etelä-Savon maakuntaliitto, Sakke ry ja Savonlinnan kaupunki.