AjankohtaistaHankkeet

Perjantaina on kansallinen 112-päivä. Kampanjan tavoitteena on lisätä kansalaisten turvallisuustietoutta. 112-päivän turvallisuuskampanja kiinnittää suomalaisten huomion tapaturmien ja vahinkojen ennaltaehkäisyyn kotona, töissä ja vapaa-ajalla. Kampanjan teemana on vuonna 2022 ”Turvallisuuden tunne tehdään yhdessä”.

112-päivää vietetään perjantaina, 11.2. klo 14-17 Savonlinnan Kauppatorilla


Kauppatorille saapuu Etelä-Savon pelastuslaitoksen Savonlinnan osasto. Torilla pääsee näkemään kalustoa ja tutustumaan henkilökuntaan. Olemme pitäneet 112-päivänä avoimien ovien päivää paloasemalla, mutta tässä tilanteessa tori on hyvä ja turvallinen ulkotila toiminnan esittelylle, kertoo Savonlinnan palopäällikkö Antti Peltonen. Kun uusi paloasema valmistuu, innolla kutsumme kaupunkilaiset sinne tutustumaan.

112-päivän teemassa olisi hyvä suorittaa joka kodin palotarkastus: Toimiihan palovaroitin? Ovatko hätäpoistumistiet käyttökelpoiset? Onko minulla alkusammutuskalusto? Osaanko käyttää niitä? Onko kotivara kunnossa eli pärjäisitkö 72 tuntia omavaraisesti? Tietävätkö lapset kuinka toimia oman kodin onnettomuustilanteessa?

Kauppatorille saapuu myös Savonlinnan kriisikeskuksen Henkisen tuen yksikkö. VAPAAEHTOINEN PELASTUSPALVELU on 52 järjestön verkosto, jonka hälytysryhmät tukevat viranomaisia onnettomuuksissa ja muissa kriisitilanteissa. Suomen Punainen Risti toimii Vapepan yhteysjärjestönä ja koordinoi Vapepan toimintaa yleisen pelastuspalvelutoiminnan osalta.

Mielenterveysseuran vapaaehtoiset toimivat Vapaaehtoisessa Pelastuspalvelussa eli VAPEPA:ssa osana ensihuoltoa, henkisen tuen ryhmässä. Ensihuolto on auttamista, tukemista ja avustamista käytännön tasolla. Ensihuolto pyrkii huolehtimaan ihmisten perustarpeista ja tukee heidän selviytymistään erilaisissa onnettomuus- ja erityistilanteissa (esim. tulipalot, kadonneiden etsintä, suuronnettomuudet).

Henkisen tuen ryhmän tehtävänä on antaa psyykkistä tukea onnettomuuksien uhreille, omaisille sekä pelastajille välittömästi traumaattisen tilanteen jälkeen.

Torin Talvimaassa on tulipaikalla tulet ja myynnissä on makkaraa, lettuja ja kuumia juomia.

Tapahtuma on osa Kauppatorin kehittämishanketta, jonka rahoittajana toimii Etelä-Savon maakuntaliitto, Sakke ry ja Savonlinnan kaupunki.