KeskustaSakkeSavonlinna

19 kaupunkikeskustaa yhdisti voimansa: Nyt käynnistyy ensimmäinen valtakunnallinen markkinointiyhteistyö

19 kaupunkikeskustaa on yhdistänyt voimansa käynnistää nyt ensimmäistä kertaa valtakunnallisen markkinointiyhteistyön kaupunkikeskustojen esille tuomiseksi.

Suomalaisten kaupunkikeskustojen kehittämisyhdistyksillä ja organisaatioilla on kaikilla sama tavoite; vahvistaa ja kasvattaa kaupunkien keskustojen elinvoimaa ja vetovoimaa sekä tukea paikallista yrittäjyyttä. Yhteistyöverkostossa ovat Savonlinnan lisäksi mukana Hamina, Heinola, Hämeenlinna, Iisalmi, Imatra, Joensuu, Kotka, Kouvola, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Lohja, Mikkeli, Pori, Rauma, Tampere, Turku ja Vaasa.

– Nyt oli hyvä hetki aloittaa kaupunkien välinen yhteistyö, koska jokaisella kaupungilla on ollut ja tulee olemaan haasteita keskustojen elinvoiman säilyttämisessä. Luotamme yhdessä tekemisen voimaan ja vaikuttavuuteen, kertoo Savonlinnan kaupunkikeskustan kehittämisyhdistys Sakke ry:n toiminnanjohtaja Niina Härkönen.

”Koe kaupunki” – vaikuttavuutta monen eri kanavan kautta

Kampanjan slogan on Koe kaupunki ja sen ainutlaatuinen keskusta. Markkinointiyhteistyön kivijalkana on mainosvideo, jota tullaan esittämään niin sosiaalisessa mediassa kuin tv-kanavilla. Savonlinnassa TV-kampanja tehdään yhdessä Mikkelin keskustan kehittämisyhdistys Mikke ry:n kanssa.

-Videon tavoite on tuoda esille kaupunkikeskustojen moninaisuus, kerroksellisuus ja ainutlaatuisuus. Keskustat ovat kauppa- ja kohtaamispaikkoja; kaikkien kaupunkilaisten yhteisiä avoimia tiloja, joissa vietetään aikaa ja viihdytään. Kaupunkien keskustat kehittyvät ajan hengessä ja tarjoavat jokaiselle ikä- ja kohderyhmälle jotakin. Haluamme toivottaa ihmiset tervetulleiksi keskustoihin, kuvailee Härkönen.

Yhteistyössä mukana olevat kaupungit tekevät myös omia kaupallisia tempauksia valtakunnalliseen kampanjaan liittyen.

Sakke ry järjestää Savonlinnassa 23.10. Yhen illan juttu -tapahtuman, joka kannustaa paikallisia yrityksiä kokeilemaan uusia palveluja ja tapoja toimia. Perinteinen Joulun avaus -tapahtuma on vuorossa 21. marraskuuta.

Tavoitteena elävä ja elinvoimainen kaupunkikeskusta

Kaupunkikeskustojen kehittämisorganisaatiot tekevät työtä keskustojen elinvoiman, elävyyden, viihtyvyyden ja kaupallisuuden vahvistamiseksi.

– Jokaisen kaupungin keskustalla on keskeinen rooli kaupunkien profiilille ja mielikuvalle kaupungista. Meidän keskustakehittäjien tehtävänä on tukea keskustojen kehittymistä ja luoda uusia tapoja kaupallisen vetovoiman lisäämiseksi, Niina toteaa. Kampanjalla muistutetaan myös jokaisen asukkaan ja yrityksen omaa roolia keskustan elävyydessä. Keskusta ei ole jotain, jota muut tekevät vaan se on kaikkien kaupunkilaisten yhteinen asia.

Markkinointiyhteistyössä mukana olevat kaupungit kuuluvat Elävät kaupunkikeskustat ry:hyn, joka on kaupunkikeskustojen kehittämisen valtakunnallinen kattojärjestö. Yhdistyksen tehtävänä on Suomen kaupunki- ja kuntakeskusten jatkuva kehittäminen eläviksi, elinvoimaisiksi, viihtyisiksi ja kilpailukykyisiksi.